plutonium 74 - päättärillä كلمات الأغنية
[verse]
minä olin katsonut lauttasaaren sillalta läpi pullonpohjalasien
istunut kerran liikaa vanhalla päättärillä ohi viimeisten kasien
kaatuilivat [?]
itätuuli lennätti lepakonsiiven riekaleita, niitä lens silmiin ja korviin ja suuhun ja silloin katuen tajusin nousta ennen kuin pakkanen puskisi luihin ja ytimiin asti
päätin tehdä tämän valmiiksi vaikka olinkin alinta kastia
oli karannut norjaan morsian
oli tainnut täyttyy sen astia
oli lähtenyt mopedi käsistä jo aikoja sitten ja kuumotti poskia
lähti viemäriuimari kylille
raahauduin puolimatkaan mukana ja päädyin penkomaan sun roskiksia
[chorus]
minä olin katsonut lauttasaaren sillalta läpi pullonpohjalasien
istunut kerran liikaa vanhalla päättärillä ohi viimeisten kasien
kolistellessa putosin itämeren raittia, sitä pitkää suoraa ohi
[verse]
ysäritalvien pyöräkellari on [?]_viinitislaamo siskonpetien
katsokaa mua miten mä en välitä vaikka mun iho on palanut ja mustelmilla
trumpettihousujen lahkeet kastuu hietsun rantavedessä
ja sulla on tässä polaroidissa aivan hirveitä takkuja hiuksissa
neljän nokisen vuoden roskiin ne rannekkeet vasemmassa kädessä
meinasin [?] viroon kun säädettiin kolmea kartsaa
tupakkaa, viinaa, pillejä, dillejä, höttöjä, tyttöjä, kyttötukkia hakkaa
sen kaiken nyt on viimein tainnut
tallinanlautta, tullaan me satamaan
[outro]
tarviitsä viel tätä nuhjuista untuvatakkia
osa musta makaa vieläkin skattalla lattialla sun tyhjässä kämpässä ilman sukkia
minä olin katsonut lauttasaaren sillalta läpi pullonpohjalasien
istunut kerran liikaa vanhalla päättärillä ohi viimeisten kasien
كلمات أغنية عشوائية
- john holt - memories by the score كلمات الأغنية
- ol' kainry - gravity كلمات الأغنية
- donnie & joe emerson - ooh baby yeah كلمات الأغنية
- geoffroy - trouble child كلمات الأغنية
- meak - précipitation كلمات الأغنية
- k0s1k - young’n’rich كلمات الأغنية
- kharlles - dangerous attraction كلمات الأغنية
- yung rez - coupe كلمات الأغنية
- the keystones - everything i hate to lose كلمات الأغنية
- kabuto the python - purply spots كلمات الأغنية